tiistai 3. syyskuuta 2013

Luola ja keksejä (Kingman, Arizona)

Tänään ei todellakaan lähdetty aikaisin, vaan kuittailtiin pois eilisen herätyksen univelkoja. Kiire meillä ei ollut, koska olimme päättäneet yöpyä vielä kerran ennen Las Vegasia, siellä on huone varattuna 4.9. alkaen (huomenna). Päivämatkat ovat siis nyt lyhyitä. Päätimme ajaa välin Williams - Kingman (jossa nyt yövymme) koukaten hieman pohjoisen kautta.

Seligmanissa oli hieno poliisiauto kahvilan turistihoukuttimena.
Ööörrrrrrrpssss - Route 66 root beer
Grand Canyon Caverns, kuivat, veden kovertamat kalkkikiviluolat
Luolassa on myös "hotellihuone" ja uusi konserttilava, jonka penkit ovat aiemmin olleet vanhassa Hollywood -studion omassa elokuvien esikatseluteatterissa ("näillä penkeillä ovat istuneet Bogart, Dean, Monroe...")

Kierroksen (n. 45 min.) aikana nähtiin monenlaisia hienoja kipsimuodostumia ja kuultiin monta hauskaa anekdoottia.
Kylmän sodan aikana presidentti Kennedy määräsi varustamaan kaikki helppopääsyiset luolat väestönsuojiksi.
Luolaan oli varastoitu vettä, lääkintätarvikkeita, (vain) 12 käymälää ja elintarvikkeita (= keksejä ja makeisia) 2000:lle hengelle kahdeksi viikoksi. Tarvikkeet ovat luolassa vieläkin, vettä oli toki tuotu lisää Maya -kalenterin loppumisen ennakoimaa maailmanloppua silmälläpitäen.
Vesiputouksen aukko katossa, näitä oli useita.
Poislähtiessä tuli parkkipaikalla mieleen, että lasivitriinissä oli ollut esillä tosi siistejä peltisäiliöitä, niitä joissa oli varastoitu makeisia ja keksejä. Mainio oppaamme Amber antoi kierroksen aikana meidän jopa maistaa keksejä. Luolassa on kuivaa (kosteusprosentti n. 6) ja tasalämpöistä, joten sekä makeiset että keksit olivat vielä syömäkelpoisia vaikka ne oli pakattu vuonna 1963, siis 50 v. sitten! Jospa...
Soittokierroksen jälkeen saivat luvan myydä yhden peltisäiliön! Oli todella vaikeaa päättää ottaako 17 kg kovia kirsikka- ja sitruunamakeisia vai 6 kg keksejä. Karkit olivat tietenkin säilyttäneet makunsa paremmin, mutta matkalaukun ylipaino/postirahdin hinta vähän arvelutti. Keksit voittivat lopulta. Saa nähdä mitä lentokentän turvatarkastus ja tulli sanovat, säiliö kun on juotettu ilmatiiviiksi.
Kaupan päälle antoivat vielä niitä karkkejakin mukaan, reilua väkeä!
(Lisäsimme vielä tämän ylimääräisen vitriinikuvan kun tämä Blogspot jotenkin bugeilee ja kaikkia tänään ladattuja kuvia ei saakaan suurennettua klikkaamalla.)

 

2 kommenttia:

  1. Vau! kaivoksia:) Onnea teille molemmille sinne Las Vegasiin! (paulilta myös)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Käytämme sitä ehkä sitten ruletissa.

    VastaaPoista